Sökö Sommarö FBK VPK

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Toimintakertomus 2002

Sähköposti Tulosta

Toimintakertomus 2002

(Dokumentti lähes alkuperäisessä muodossaan)

Sökö Sommarö FBK VPK:ssa oltiin vuoden 2002 alussa hyvin toiveikkaita uuden asemamme valmistumisen suhteen ja arvailimme päivämäärää milloin sinne muutettaisiin, toisin kuitenkin kävi. Emme vieläkään tätä kirjoitettaessa tiedä tarkalleen milloin asemamme on muuttovalmiissa kunnossa.

Hälytyksiä tuli ES312:lle 25 kertaa ja ESM31:lle 2 kertaa, edellisiin vuosiin verrattuna hälytykset olivat jonkin verran erilaisia. Esimerkiksi ihmishenkien menetystä tulipaloissa ei meidän toimintamme historiassa ole tapahtunut kovin usein, syksyn aikana menehtyi 2 mieshenkilöä omakotipaloissa ja rivitalopalossa menehtyi koira.

Rankkasateen aiheuttamat tulvat työllistivät 5.7. yhden yön koko pumppukalustomme. Vettä satoi niin paljon muutaman tunnin aikana, etteivät ojarummut eivätkä sadevesiviemärit ehtineet vetää, ja tämä johti siihen että järviä syntyi parkkipaikoille ja asuintalojen pihoille. Saimme kokea 29.7. Suomen Sokerin tehtailla Kirkkonummella miltä tuntuu sammuttaa kuumaa tehdashallia, tavaraa oli räjähdyksen seurauksena levinnyt ympäri tehdashallia. Tilanne oli niin laaja että siellä käyneiden sammutusmiesten lukumäärä oli yli 200 ja sammutusyksiköitä hälytettiin Espoon Aluepelastuslaitoksen lisäksi Helsingistä.

Palokuntamme miehistöön liittyi uusia jäseniä 3, Sami Mähönen, Aarno Huovinen ja Johan Lång. Nuoriso-osastosta siirtyi miehistöön, Sofie Weber, Jenni Juutinen ja Christer Björklund. Talkootyö(varainhankinta) on ollut hyvin aktiivista ja olemme pyrkineet tekemään niitä mahdollisimman usein jos vain muulta toiminnalta on ehditty. Tulevien vuosien suunnitelmat ovat jo täydessä käynnissä ja niistä yksi on erikoistuminen.